20. helmikuuta 2015

Puoli vuotta ilman laiskottelua?

Puolisen vuotta sitten tein päätöksen yrittää lopettaa (tai ainakin vähentää) laiskottelun ja sen sijaan elää 'parempaa' elämää.

Parhaiten onnistunut asia on ollut polkupyörän käyttö työmatkoihin. Puolessa vuodessa on pyöräilykilometrejä tullut yli 1000, ja se tarkoittaa että vähintään vastaava määrä autoilua on jäänyt pois. Rahallisesti tuo ei ehkä ole mikään hurja säästö, ehkä 200 euroa. "Turhia" eli alle 10 km automatkoja en ole tainnut tehdä kuin pari puolessa vuodessa. Asennemuutokseni on yllättänyt minut itsenikin; monessa asiassa alkuinnostukseni lopahtaa yhtäkkiä, mutta pyöräilyä olen jatkanut läpi koko talven, sateessa, loskassa ja paukkupakkasessa.

Myös lenkkeilyä olen harrastanut säännöllisesti koko talven, noin 400 km puolessa vuodessa.

RescueTimen raportti helmikuun ajankäytöstä tietokoneella. Sininen on tuottavaa työtä, punainen turhaa.

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, niin tietokoneella tulee edelleen tehtyä kaikennäköistä turhaa (noin 1,5 tuntia päivässä tässä kuussa). Sitä täytyy vielä saada alemmas. Tv:n katselua olen saanut vähennettyä katsomalla ainoastaan tallentamiani ohjelmia, en suoraa lähetystä. Toki tallennan useita sarjoja, joten katseltavaa kyllä riittää, mutta ei tule ainakaan katsottua mitään turhaa "tosi-tv" hömppää.

On tullut pahaksi tavaksi heti töiden jälkeen 'rentoutua' tv:n edessä; siinä saa kyllä laittaa sekä aivot että lihakset narikkaan, mutta voisikohan sitä tehdä jotain muuta yhtä rentouttavaa mutta järkevämpää? Ehkä voisin heittäytyä sängylle hyvän kirjan kanssa?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Aloita sijoittaminen Nordnetissä tai Mintos.com:ssa!

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *